Onnellisinkin hetki tässä maailmassa pitää sisällään ripauksen pelkoa (tai siitä johtuvaa tyytymättömyyttä, ahdistusta tms.). Hetki ilman on pelkoa on jonkintyyppinen hurmostila, jota olen itse etsinyt neulasta saakka. Luulenpa, että jokainen etsii tuota tilaa (jossa ei ole pelkoa) tiedostamattaan tai tiedostaen. Miksi muuten tavoittelisimme rahaa, uutta tavaraa jne.? Me uskomme, että rahan omistaminen poistaisi pelon. Tosiasiassa se kuitenkin lisää sitä. Sillä se, joka omistaa paljon, voi menettää paljon. Vain omistamatta mitään, voi olla menettämättä mitään.

Onnellisin tapa kokea maailma on kokea se muistojen kautta. Kun muistelemme hetkeä järven rannalla auringon laskun aikaan, se tuntuu meistä ihanalta ja ihmeelliseltä. Se herättää meissä kaipauksen. Muistoissa tuo hetki ei enää sisällä pelkoa. Siksi se tuntuu niin paljon paremmalta kuin eletty hetki. Me kaipaamme muistoihimme, koska niissä ei ole enää pelkoa. Mutta kuinka voisin elää tämän hetken niin kuin muiston, ilman pelkoa?